Arkistosta lokakuu, 2010
Kotimaa24-blogissa: Iloa, surua ja hämmennystä
Lue Kotimaa24-blogista, millaisia ajatuksia saman vuoden sisällä kahteen piispanvaaliin kutsutuksi tuleminen minussa aiheutti. Klikkaa blogiin: Kutsu piispan vaaliin ja kolme teesiä. Kuluva syksy on ollut sekä ilon että surun aikaa. Iloa ovat tuottaneet monet asiat – erityisesti lokakuulle sijoittuneet merkkipäivät. Surun syviin vesiin on vienyt läheisen poismeno. Kirkosta eroamisen hyökyaalto on saattanut hämmennyksiin monet kirkkomme [...]
Kotimaa24-blogista: Kirkon usko, luterilaisuus ja ekumenia
Kirkkomme on myrskyssä. Uhkaavassa tilanteessa tarvitaan yhteistä ponnistelua, jotta uppoamisen vaara voitetaan ja kirkkolaiva saavuttaa vastarannan. Tyventä saadaan odottaa kovin kauan tässä näkyvässä maailmanajassa. Ekumeeninen uskon talletus ja oman evankelis-luterilaisen kirkkomme perusopit on otettava täysimääräisesti käyttöön. Ihmisten oletetut ja toisaalta todelliset mielipiteet ovat heijastuspohja, jotka on syytä ottaa huomioon, mutta niistä ei saa tulla uskonopin [...]
Voiko jumalanpalvelus olla kaikenikäisten kohtaamispaikka?
Turun Katariinanseurakunnan juuret ulottuvat vuoteen 1309 saakka. Näin seurakuntamme ja sen edeltäjä Kaarinan seurakunta on Suomen vanhimpia ja pääkirkkomme on nähnyt monet tuulet ja tyvenet. Kirkkomme alttarin sivuilla on kuvat Pyhästä Katariina Sienalaisesta ja apostoli Pietarista. Ne kertovat kirkon alkuperäisestä tehtävästä: julistaa ilosanomaa Jeesuksesta, Vapahtajasta, jotta ihminen löytäisi armollisen Jumalan avukseen oikeaan aikaan ja pelastuisi [...]
“Kutsukaa häihin keitä vain tapaatte”
“Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte” (Matt. 22: 9). Hääjuhlavalmistelut vaativat paljon, varsinkin jos häihin kutsutaan paljon juhlaväkeä. Kirkossamme on ryhdytty järjestämään avioparien yhteisvihkimisiä ensin pääkaupunkiseudulla ja myös Turussa. Niistä tuli hetkessä suosittuja kuten nyt 10.10.2010 pidetyistä häistäkin. Tällaisen hääpäivän muistaa hyvin loppuikänsä. Jeesuksen opetuslapsia kehotetaan menemään kaduille ja kujille [...]
Kotimaa24-blogissa: Chilen kaivosmiehet
Lue Syvyydestä minä huudan sinua, Herra -kirjoitus Kotimaa24-blogista. Chileläisten kaivosmiesten loukkuun jääminen ja pelastuminen on kiinnostanut laajasti ihmisiä. Median välityksellä olemme voineet seurata pelastusoperaatiota hyvin tarkkaan. Uutistoimistot ovat välittäneet meille myös omaisten tunnelmat – hädästä ja huolesta aina suureen iloon. Chileläisiä pakolaisia saapui suomeen jo 1970-luvulla. Silloin Outokummun kaivospaikkakunnalla pyrittiin parantamaan Chilen ja chileläisten oloja. [...]
Kotimaa24-blogissa: Lähetyskäsky ja papiston päivät
Lue uusin kirjoitus Kotimaa24-blogista: Kastamalla ja opettamalla – yhteyksiä solmien. Lähetyskäskyssä riittää töitä kaikille pitkäksi aikaa. Osalle meistä ulkolähetys on todellisuutta omalla kohdalla ja toisilla se jää haaveeksi. Samaa työtä silti teemme niin kotimaassa kuin ulkomailla. Papiston päivät olivat monipuolinen ja antoisa tapahtuma, joka mahdollistaa tärkeiden yhteyksien solmimisen. “Monien antoisien esitelmien, alustusten, rukoushetkien ja elokuvien [...]
Kotimaa24-blogissa: Miksi jumalanpalvelukset eivät vedä?
Lue Martin uusin kirjoitus Kotimaa24-blogista: Seurakuntalaiset liittykää yhteen jumalanpalveluksessa! Martille jumalanpalvelus on muodostunut tärkeäksi jo nuorena. Ongelmatonta se ei ole ollut silloin, eikä nyt. Pohdinnan aiheet vain ovat muuttuneet. “Missä on vika? Sisällössä vaiko kaavojen uudistamisessa? Meissä papeissako? Vihkiparit eivät saavu lähimainkaan aina kuulemaan heidän omaa avioliittokuulutustaan, poisnukkuneen omaiset eivät osaa tai jaksa tulla kirkkoon [...]
Kotimaa24-blogissa: “Pyhän miehen uhri” ja muistoja Salamancasta
Lue Kotimaa24-blogistani, mitä löysin Turun kirjamessuilta. Kirjoitan siitä otsikolla Turun kirjamessut, Miguel de Unamuno ja Dostojevski. Tapasin tuttuja ja löysin Miguel de Unamunon “Traaginen elämäntunto” -teoksen. Se on Unamunon pääteos. Ostin kirjan, koska olin vuonna 1980 perheeni kanssa Salamancassa ja tutkin Unamunon kristinuskonkäsitystä. Miguel de Unamuno oli espanjalainen esseisti, runoilija, romaani- ja näytelmäkirjailija sekä filosofi. [...]






Artikkelit RSS