CV
Martti Juhani Hirvonen
Turun Katariinanseurakunnan kirkkoherra
Rovasti
20.10.1948 Kuusjärvi (nyk. Outokumpu)
Perhe: Puoliso kotitalouden lehtori Marita Hirvonen ja kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta
Vihitty papiksi Helsingin tuomiokirkossa 21.10.1972
KOULUTUS
1968 – Ylioppilas, Outokummun yhteiskoulu
1972 – Teologian kandidaatti, Helsingin yliopisto
1976 – Teologinen etiikka ynnä uskonnonfilosofia sekä ekumeniikka teol.lis. tutkintoa varten, Helsingin yliopisto
1978 – Yleisen kirjallisuustieteen approbatur, Turun yliopisto
2004 – Teologian lisensiaattitutkintoon vaadittavat jatko-opinnot ekumeniikassa, Helsingin yliopisto
2007 – Helsingin yliopiston teologian tohtorin koulutusohjelmassa.
Väitöskirjan aiheena “Ekumenian uudistuminen Espanjan teologiassa Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen”
KIELITAITO
ruotsi, englanti, saksa, espanja, venäjä
1983 – Kielitodistus kielikokeesta englannin ja saksan kielessä, Turun yliopisto
1987 – Valtion kielitutkintolautakunnan todistus ruotsin kielen taidosta
1995 – Espanjan kielen ja kulttuurin approbatur, Turun yliopisto
KIRKON JATKOKOULUTUS
1990 – Raamattuteologiakurssi I-III. IV opintojakso Israelissa
1991 – Yhteydet Baltian ja Inkerin kirkkoihin -kurssi
1995 – Kirkko- ja yhteiskunta -seminaari
1998 – Kirkko ja kulttuuri -kurssi
2007 – Johtaminen seurakunnassa (Kirjo II a)-koulutus
TYÖKOKEMUS
1972-73 – Helsingin Lauttasaaren seurakunnan ylimääräinen apulainen
1974 – Outokummun seurakunnan virkaatoimittava kappalainen
1975-77 – Outokummun seurakunnan kappalainen
1977-81 – Turun evankelisluterilaisten seurakuntien korkeakoulupastori
1981-85 – Turun evankelisluterilaisten seurakuntien virallinen apulainen
1985-90 – Kaarinan seurakunnan l kappalainen
1990 – Hampurin merimieskirkon johtavan pastorin sijainen
1991 – Annettu Kaarinan seurakunnan jakautumisen johdosta valtakirja Turun Katariinanseurakunnan l kappalaisen virkaan
1998-99 – Inkerin kirkon Pietarin Pyhän Marian seurakunnan kirkkoherra
2005- – Turun Katariinanseurakunnan kirkkoherra
LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
- Suomen ekumeenisen neuvoston Paikallisen yhteyden jaoston jäsen 1980-2009, puheenjohtaja 1995-2001
- Pyhän Henrikin pyhiinvaellustoimikunnan sihteeri 1983-1989
- Suomi – Costa Rica -seuran puheenjohtaja 1984-1992
- Turun seudun ekumeenisen piirin puheenjohtaja 1986-1996
- Suomen evankelisluterilaisen kirkon edustaja Suomen ekumeenisessa neuvostossa 1993-1999
- Varsinais-Suomen Karjalaisseurojen piirin hengellisen toimikunnan puheenjohtaja 1997-
- Pyhän Henrikin ekumeenisen taidekappelin valtuuskunnan jäsen 1999-
- Turun arkkihiippakunnan Salvador- toimikunnan jäsen 2002-2004, 2008-2010 ja valittu edelleen 2010-
- Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkoherrain kokouksen puheenjohtaja 2006-2008
- Turun diakoniasäätiön valtuuskunnan jäsen 2006-
- Turun seudun Inkeri-seuran puheenjohtaja 2010-
Ansiomerkki
- Inkeriläisten sivistyssäätiön hallituksen myöntämä ansiomerkki 21.6.2010
HARRASTUSTOIMINTA
- Turun Yhteisvastuu -lentopalloturnauksen järjestäjä ja pelaaja 2000-
- Jäsenyyksiä useissa hyväntekeväisyysjärjestöissä
- Alueellinen maanpuolustuskurssi Turku 2008; luennoitsija 2010
OPINTOMATKAT ULKOMAILLE
- Suomen opetusministeriön välittämänä Espanjan hallituksen apurahan saajana Espanjassa Salamancan yliopistossa 1980
- Osallistunut ekumeenisiin seminaareihin Espanjassa vuodesta 1984 lähtien
- Sant Cugat del Vallès, Barcelona, Espanja: Kansainvälinen rauhan yliopisto 1984 ja1993
- Suomen kirkon pappisliiton opintomatka Turkkiin 1992: Paavalin Vähä-Aasia ja Johanneksen ilmestyksen aatemaailma
- Tutustuminen El Salvadorin luterilaiseen kirkkoon ja Luterilaisen maailmanliiton työhön Keski-Amerikassa 1996
- Opintomatka El Salvadoriin Turun arkkihiippakunnan ystävyystyöryhmän kanssa 1998
- Saksan ekumeeniset kirkkopäivät Berliinissä 2003
- Suomen kirkon pappisliiton opintomatka Saksaan 2005: Lutherin ja Bachin jalanjäljissä
- Tutustumismatka St.Maryn ystävyysseurakuntaan Portsmouthissa Englannissa 2006
- Arkkihiippakunnan järjestämä opintomatka Puolaan ja Tsekkiin 2006
- Suomen ekumeenisen neuvoston pyhiinvaellus Assisiin ja Roomaan 2008
- Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkoherrojen kokouksen opintomatka Turkkiin 2009 ( Istanbul, Nikea, Efesos)
KIRJALLINEN TOIMINTA
- Turun arkkihiippakunnan synodaalikirja 1989 Yhteyden mahdollisuudet. Suomen kirkon ekumeeninen vastuu. Yksi kirjoittajista ”Kotikentän ekumenia”
- Turun arkkihiippakunnan vuosikirja 1998, Siltaa rakentamassa, kirjoittanut artikkelin “Yhteyksien silta El Salvadoriin”
- Useita artikkeleita teoksissa, aikakauslehdissä ja muissa julkaisuissa suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, espanjaksi ja venäjäksi.
- Kirjoituksia seuraavissa lehdissä: Helsingin Sanomat, Inkeriläisten viesti, Inkerin Kirkko, Karjalainen, Karjalan Maa, Näköala-Utsikt, Renovación Ecuménica, Suomen Kuvalehti, Teologinen Aikakauskirja, Tuore oliivipuun lehti, Turun Sanomat, Vartija.
- Turun Sanomat : Päivän Sana- hartauden kirjoittaja 1993-
- Pietarin valtion yliopistossa pidetyt esitelmät:
“Seurakunnan ja kirkon vastaus globalisaatioon” 2005
“Uskonto ja politiikka: Vastustusta vai yhteistoimintaa?” 2006
“Ihminen Jumalan kuvana” 2007
“Kohtaaminen Venäjän Ortodoksisen kirkon kanssa” 2008
“Vatikaanin ll kirkolliskokouksen vaikutus Espanjassa kohti demokraattista yhteiskuntaa” 2009







Artikkelit RSS